sunnuntai 26. elokuuta 2012

Leiri Kisakalliossa!

Kun mennään viikko taaksepäin moni meistä oli jo tähän aikaan nukkumassa (klo. 20.54). Rankka leiriviikonloppu sai meidät kaikki puhki.
 Lauantai aamuna oli aikainen lähtö Tampereen Lahdesjärven ABC:lta. Hyvin nukutun yön jälkeen olimme kaikki virkeitä ja valmiina rankkaan leiriin. Sekä meidän että valmentajiemme odotukset olivat korkealla, sillä kyseessä ei ollut enää alueleiri. Joukkueemme oli valittu ylempään rinkiin, ja leirille oli valittu viime kauden perusteella meidän sarjasta suomen parhaiten menestyneet.



Kisakallioon päästyä majoittauduimme ja alettiin valmistautua leirin alkamiseen. Koko urheiluopisto oli aivan täynnä. Kaikki huoneistot olivat ihan täyteen ängetty joten meidän joukkue ja Jyväskylästä tullut Viola päästiin sellaseen 300 neliön kokoseen omaan taloon. Se oli hullun hieno! Sähköillä toimivien verhojen ja upo uusimman tekniikan lisäksi paikan kruunasi mahtava järvi maisema. Seillä kyllä kelpas nukkua. 
Leiri alkoi kaikkien joukkueiden yhteisellä alku lämpällä, jonka jälkeen jakauduttiin noin kolmen joukkueiden ryhmiin joissa sitten reenattiin. Me päästiin reenaan Vernan ja Dodojen kanssa.

Ensimmäinen päivä joka sisälsi mm. tasapainoja, tanssia ja vartaloita olikin jo pian ohi. 



Vapaa-ajalla harjoteltiin vähän nostoja ja sähellettiin kaikkee keiloilla xd



Käytiin illalla uimassa ja vesi oli jää kylmääää!!




Ja raskaan päivän jälkeen nukkumaan. Sunnuntai oli vielä edessä!
Sunnuntai oli huomattvasti raskaampi. Tuomarituntin lisäksi päivä sisälsi perustreenin, liikkuvuutta ja vielä ennen loppuverkkaa meitä odotti hypyt. Kaikkien jalat oli ihan tukossa jo lauantai jälkeen, mutta eipä siinä mitkään marinat auttanu. Aina tehdään täysiä!

Hyvä ja monipuolinen ruoka antoi onneksi energiaa jaksamiseen.

Iidaa ei näyttänyt väsyttävän mikään..

Raskas leiri oli vihdoin ohi. Kaikilla meistä oli kivaa ja oli kiva tutustua vähän läheisemmin toisiin voimistelijoihin ja joukkueisiin. Saimme paljon uusia reeni vinkkejä mitä hyödynsimme jo tälläkin viikolla. Kaikille vielä yhteisesti tsemppiä ja jaksamista reeneihin! Nähdään viimeistään kisoissa:)




torstai 23. elokuuta 2012

hyviä ja huonoja uutisia

Nyt pitkästä aikaa vähän Onegian kuulumisia! :) Reenilomalla tehtiin ahkerasti omatoimisia lenkkejä ja tietysti välillä vaan rentouduttiinkin. Loman jälkeen palailtiin salille reenailemaan uutta keilaohjelmaa. Tämän kauden ohjelmassa on selvästi enemmän haastetta kuin edelisessä keilaohjelmassa, joten reenausta todella tarvitaan!
     Syksyllä jouduimme harmiksemme luopumaan yhdestä jäsenestämme, Venlasta :( Päätimme järjestää Venlalle ylläriläksiäiset ja toteutimme suunnitelmat viime lauantaina! Kaikkia vähän jänskätti nähdä Venlaa pitkästä aikaa ja taidettiin siinä hieman yhdessä panikoida ennen Venlan saapumista :--D Onnistuttin kuitenkin yllättämään pahaa aavistamaton Venla oikein kunnolla! Vietiin sitten Venla syömään ja annettiin läksiäislahjaksi kuvakirja, jossa on kuvia Onegian menneiltä kausilta. Syönnin jälkeen mentiin vielä ulos istuskelemaan ja päästiimpäs yhteiskuvaan Elviksenkin kanssa! :-D
Johannan kamera 114



Meillä kaikilla on takana pitkä tai vähän vähemmän pitkä voimistelu-ura Venlan kanssa ja voin varmaankin koko joukkueen puolesta sanoa että tullaan kaipaamaan Venlaa todella paljon. Reenit ei oo enää samanlaisia ilman Venlaa, mutta muista Venla, että sulle on aina paikka meidän joukkueessa ♥
535482_3603798576220_1154726911_n
we never wanted you to leave
we wanted you to stay here holding us

we miss you
we miss our smile
and i still shead a tear
every once in a while
and even though it's different now
you're still here somehow


Iloisena uutisena saatiin joukkueeseemme lisävahvistuksia, kun Iida siirtyi meihin Odellesta! :) Iida on jo päässyt hyvin mukaan reenailuun ja muutenkin sopeutunut hyvin joukkoomme. Saimme siis Onegiaan Iidan myötä yhdet sisarukset lisää, sillä Iida on jo ennestään tutun jäsenemme Ainon pikkusisko! :D

Toivottavasti saatte lisää Onegian kuulumisia piakkoin! :)

-Johanna