tiistai 27. maaliskuuta 2012

Mustan kissan Cup ja Espoo Cup

Lauantai aamuna lähdettiin kohti Mäntsälää ja Mustan kissan cuppia. Lähdimme linja-autoasemalta kello 7.30 meidän seurasta Odellen, Odefian ja Onellan kanssa.
 

 Bussissa laitoimme osalle jo hiukset valmiiksi ja söimme vähän eväitä, jotta jaksoimme tehdä kisaharkan täysillä.

Kisa harkkaan tuli taas vähän kiire kuten aina. Onneksi meillä oli kuitenkin aikaa lämmitellä ja avata jalat kunnolla. Harkka meni ihan okei ja kaikille jäi jotain pientä korjattavaa vielä kisa suoritukseen. Jokaisen meistä piti kiinnittää erityisesti huomiota ilmaisuun, sillä halusimme nostaa meidän taiteellisia joihin emme olleet kovin tyytyväisiä Vaasassa. 


 Harkan jälkeen laitettiin meikit, lopuille hiukset kuntoon...
ja syötiin.

Ehdittiin katsoon muutama tunti kisoja, sillä olimme vasta aika lopussa. Kannustimme meidän seuran joukkueita ja tietysti muitakin. Odefia sioittuit kategoriaan 3ja Onella kategoriaan A ja Odelle sai seuraavat pisteet. Tv: 4.80, av: 2.70, exe: 6.74 ja yhteensä 14.25! Onellan suorituksen jäkeen lähdimme lämppäämään. Ei varattu siihen kauheasti aikaa, sillä me tykkäämme lämpätä ikäänkuin kiireessä. Olimme lämmiteleet ja tehneet ohjelman osia yksin sekä yhdessä. Kaikki meni vielä tuohon asti hyvin. Olimme juuri siirtyneet keskittymistilasta verhon taaske, kun kuulutetaan: Kisat jatkuvat. 14-16 kilpasarjan meille avaa Tampereen voimistelujat Onegia. Menimme paniikkiin, sillä meitä ennen piti olla vielä yksi. Koitimme kuitenki rauhassa tehdä kuvion missä marsimme alkuasentoon. Siinä sitten mentiin.
Suoritus ei mennyt niin hyvin kun olisi pitänyt. Toki aina löytyy jotain korjattavaa. Kaikille tuli tyhmiä pieniä virheitä ja olimme harmissaan. Eniten meitä ärsytti hässäkkä, mikä tuli juuri ennen suoristusta ja väitämme että olisimme suorittaneet paremmin, jos olisimme saaneet rauhassa rauhottua vielä viimeiset minuutit. 
Menimme katsomoon kuuntelemaan pisteemme. Tekniset 4,60, taiteellinen 3,75 ja suoritus 9,65 eli yhteensä 18.00. Emme olleet kovin tyytyväisiä, paitsi tekniset olivat todella hyvät meille. Taiteellinen jäi eniten harmittamaan. Ei muutakun lisää ilmaisua!
Jäimme katsomaan meidän sarjan loppuun ja jännittämään kuinka meille käy. Vastassamme oli muutama todella kova joukkue johon olimme osanneet varautua. Sarjamme voitti tälle kaudelle noussut Hyvinkään Voimistelu ja Liikunta, Heleet huikein pistein 19.03. He olivat saaneet hauskalla ohjelmallaan +0.2 boonusta mieleenpainuvasta kokonaisuudesta. Pidin myös itse! Todella varma ja siisti suoritus. Toiseksi tuli Jyväskylän Naisvoimistelijat, Viola. Hekin nousivat tälle kaudelle 14-16 sarjaan. Violalla on kiva ja näkyvä teema. He tekevät koko ohjelman täysillä ja voimistelevat siististi ja tiukasti. Viola sai pisteitä yhteensä 18.16. Me tulimme kolmanneksi ja olimme tottakai tyytyväisiä.

 Kisapaikalla järjestettiin vielä ennen palkintojenjakoa pieni zumba hetki johon kaikki saivat osallistua.




Palkintojenjaosta muutama kuva:)

Rankan päivän jälkeen suuntasimme ensin Espooseen ensin hotelliin yöksi ja sunnuntaina pirteinä Tapiolan Urheiluhalliin Espoo cuppiin.

Hiukset olivat onneksi valmiina, sillä nukuimme yön yli nutturoilla. Pääsimme tekemään kisaharkan siisteillä kampauksilla. Harkka meni todella hyvin, ilmaisu vielä puuttui kuulemma. Pääsimme hyvillä mielein kuitenkin jännittämään iltapäivän suoritusta varten. Laitoimme meikit ja söimme vielä vähän eväitä. Tosin ongelmana oli se, että kaikilla oli jo melkein eväät loppu emmekä ehtineet kauppaan ennen kisasuoritusta. Ostimme sitten kisapaikalta olevasta kahvitarjoilu paikasta jotain hedelmiä.
Katoimme vähän aikaa taas kisoja ja kohta olikin jo aika mennä pukemaan puvut päälle ja lämmittelmään. Tällä kertaa ei onneksi tullut mitään väärinkäsityksiä eikä ongelmia ja ehdimme rauhassa keskittymään suoritukseen. Suoritus meni kyllä aika huonosti. Tuli kaksi törmäystä ja tasapainot horju, mutta jotain posiviitista edes. Olimme kerrankin ilmaisseet tarpeeksi näkyvästi! Saimme teknisistä 4,46, taiteellisesta 4.36 ja suorituksesa 8.80. Yhteensä 17.62. Sarjamme voitti JNV:n Viola pistein 19.46, toisesti tuli NJJ:n Blexia pistein 19.41 ja kolmannen sijan saavutti OVO:n Kvarkit pistein 19.21.
Jäimme katsomaan kisat loppuun sillä halusimme nähdä kaikki seuramme joukkueet. Tänään oli mukana myös Team Minetit jotka voittivat 12-14 mestaruussarjan niin mahtavilla pisteillä kuin 18.75!
Rankan ja uuvuttavan pävän jälkeen pääsimme lähtemään takaisin kohti Tamperetta.


 Jenna ja Emmi
 Johanna ja Aino
 Elina
 Riikka
ja Venla ja Jenni


10 kommenttia:

  1. Harmi ettei menny ihan putkeen mut ens kisoissa sitten! Teil on tosi hienot puvut!! Ja upee ohjelma, mut miks teil ei oo yhtäkään nostoo?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :-) Alunperin meille piti tulla pieni nostontapainen kohta ohjelmaan, mutta luovuttiin siitä sitten kun eihän sen tekeminen kuitenkaan pakollista ole, eikä noston puuttuminen tuo varsinaisesti mitään vähennyksiä pisteisiin :) Ehkä ne nostot ei vaan oo ihan meidän juttu :D

      Poista
  2. Tykkään iiihan sairaasti teidän ohjelmasta! Tsemppiä loppukauden kisoihin!

    VastaaPoista
  3. Miten noi teijän puvut on tehty? :) ne on ihan sairaan hienot!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan tavallisesta pukukankaasta, joka maalattiin lähes kokonaan itse. Pohjavärinä siis toimi alunperin tuo vaaleamman sininen, johon maalailtiin tummempaa sinistä ja mustaa :) Salamat leikkailtiin ja liimailtiin erikseen toisesta kankaasta. Ja kiitos! :-)

      Poista
  4. kuka teidän ohjelman on tehny?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pääosin meidän valkut Mari ja Hanna, mutta myös baletinope Oona on mm. tehny alun ja lopun. Ja sitten vielä ollaan itsekin jotain pientä keksitty:)

      Poista
  5. voitteko pistää tänne ne samt kuvat teistä erikseen mitkä oli tuolla vanhoilla nettisivuilla ? :)

    VastaaPoista
  6. Me otetaan varmaan uudet:) Joukkue on muuttunut viime kaudesta vähän.

    VastaaPoista